tiistai 25. elokuuta 2015

Sosiaalinen eläin, minäkö?

Tässä kirjoituksessa pohdin ihmisen tarvetta sosiaaliseen kanssakäymiseen lähinnä ryhmävertaistuen kautta. Kirjoitus peilaa omia näkemyksiäni, jotka nekään eivät ole mustavalkoisia.

Oletko koskaan miettinyt miksi meillä ihmisnisäkkäillä on tarve olla tekemisissä toistemme kanssa? Minä olen, ja uskon vakaasti etten kovin pian väsy pohtimaan ihmisyyden moninaisia ulottuvuuksia.

Ihminen on sosiaalinen eläin”, sanoi jo aikoinaan Aristoteles. Ennen Aristoteleen aikaakin, lukemattomat luolamaalaukset todistavat kiistattomasti, että ihminen on aina ollut laumaeläin. Kädellisten heimo kun on luontaisesti yhteisöllinen ja sitä vastaan on turha rimpuilla.

Tuhansien vuosien kuluessa ei ole kyetty osoittamaan, että muutosta suuntaan tai toiseen olisi tapahtunut eli taidamme edelleenkin olla nisäkkäitä, joilla on tilannesidonnainen tarve olla tekemisissä toisten kädellisten sukuun kuuluvien Homo sapiens sapiensin kanssa. Tiedostan, että ihmiset nauttivat myös muiden eliölajien seurasta vaihtelevissa määrin, mutta näen parhaaksi tässä keskittyä pelkästään ihmisten väliseen sosialisointiin.

Vertaistuki yhteisöllisyyden muotona

Erilaisten yhteisöjen yhdistäviä tekijöitä ovat yhteiset päämäärät ja mielenkiinnon kohteet. Yhteisöillä on omat säännöt ja yhteinen päätösvalta, joiden rajoissa yhteisö toimii. Yhteisöt voivat olla suhteellisen pysyviä tai tietyn ajanjakson pituisia. Mielestäni vertaisryhmät ovat yhteisöjä ja vertaistukiryhmät kuuluvat jälkimmäisen aikakäsityksen piiriin eli jokaisessa vertaisryhmässä on alku ja loppu.

Kukaan ei pärjää elämässä täysin ilman ihmiskontakteja ja sopivassa suhteessa yhteisöllisyys rikastuttaa elämää, lisää hyvinvointia ja vähentää sairastavuutta. Ennen teollista vallankumousta, maatalousyhteiskunnassa elävät ihmiset saivat vertaistukea päivittäin suvulta ja lähiyhteisöltä arjessa. Nyt perheenjäsenet asuvat usein eri paikkakunnilla ja perheet näkevät, jos ollenkaan, lähinnä lomakausien yhteydessä. Täten arjen yhteisöllisyys on vähentynyt ja meidän on pitänyt luoda aivan uudenlaisia areenoita, jotta tulemme kuulluksi ja voimme jakaa kokemuksia ja näkemyksiä etenkin haastavissa elämäntilanteissa. Yksinkertaistettuna vertaistuki vastaa ihmisen sen hetkiseen tarpeeseen tulla kuulluksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin hän on.

Miksi vertaistuki on noussut modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa yhä merkittävämpään asemaan? Tuntuu että informaatioähkystä kärsiessä mainostetaan vertaistukea niin osteoporoosiin kuin yksinhuoltajille. 1980-luvulla syntyneenä kuulin ensimmäisiä kertoja vertaistuesta keskusteltavan 2000-luvun alussa. Kuitenkin, suomalaiseen yhteiskuntaan vertaistuki pulpahti Pohjois-Amerikasta AA-kerhojen siivittämänä hieman toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Aluksi vertaistukiryhmät oli suunnattu lähinnä mielenterveys- ja päihdeongelmaisille, mutta vuoden 2015 Suomessa vertaisryhmiä on moneen lähtöön.

Vertaistuen kriteereistä ja määritelmistä on monta eri koulukuntaa enkä niitä ala tässä ruotimaan. Näen tärkeämpänä sen, että niin kauan kuin ne hyödyttävät ja tukevat yksilöiden ja eri yhteisöjen arjessa selviytymistä, on sama minkä määritelmän alla vertaisryhmät toimivat.

Jotain yhteistä kaikissa koulukunnissa kuitenkin on:

Vertaistuki on järjestelmällistä tukitoimintaa kahden ihmisen välillä tai ryhmässä.


Vertaistukeen osallistuvat ovat tasavertaisia keskenään ja toimivat yleensä sekä tukijoina että tuettavina.


Vertaistuki perustuu samankaltaisten elämänkokemuksien ja elämänvaiheiden läpieläneiden ihmisten keskinäiseen tasa-arvoisuuteen, luottamukseen, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemiseen sekä kohtaamiseen ja keskinäiseen tukeen.

Vertaistoiminta on vapaaehtoistoimintaa, josta ei saa aineellista korvausta. Aineetonta korvausta siitä kyllä saa; saa auttaa ja tukea sekä tulla autetuksi ja tuetuksi. Vertaistukea annetaan tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin, eikä se korvaa ammattityötä vaan toimii sen tukena.

Vertaistuki voi olla suppeaa, paikallisella tasolla kasvokkain tapahtuvaa tai se voi olla maantieteellisesti laajaa, esimerkiksi sosiaalista mediaa hyödyntävää. Kasvokkain tapahtuvaa vertaistukea tarjoavat esimerkiksi Eläkeliiton Yhtäkkiä yksin ja Erosta eheäksi vertaisryhmät. Verkkopohjaista vertaistukea tarjoavat esimerkiksi Muistiliiton vertaislinja. Nettipohjaiset vertaissovellukset ovat lisääntyneet ja esimerkiksi harvaan asutuilla seuduilla niille on todellinen tarve.

Koen pelkästään positiivisena, että on vaihtoehtoisia tapoja vertaistuelle. Kaikki eivät pysty tai halua olla kasvotusten. Toiset taas kokevat luontevammaksi olla fyysisesti lähellä. Meitä on moneen lähtöön ja se ihmisyydessä onkin niin kiehtovaa ja mielenkiintoista. Joku tykkää banaanista ja toinen omenasta. En ole varma sopiiko hedelmävertaus kuinka hyvin kuvailemaan fyysisesti läsnäolevan vertaistuen ja nettipohjaisen vertaistuen eroavaisuuksia.

Vertaisryhmässä käyvän lähipiiriini kuuluvan henkilön sanoin ”tuntuu että minua ymmärretään ja saan purkaa paineita. Kokoontumisten jälkeen on helpottunut olo ja jaksan taas arkea paremmin”. Hyvät sosiaaliset kontaktit suojaavat monilta sosiaalisilta – ja terveysongelmilta. Vertaistukeen liittyy vielä yksi positiivinen porkkana, se on kaikille ilmaista. 




Tuija Tuormaa, Projektikoordinaattori

Kuuloliitto ry, Vapaaehtoiset ikäkuuloisten tukena projekti (2015-2017)