Ikääntyminen ja hyvinvointi: Somalialaiset naiset kaipaavat lisää liikuntaa ja toimintaa

Väestön ikääntyminen puhuttaa Suomea. Maahanmuuttokeskustelu käy kiivaana. Harvoin kuitenkaan kuulemme täällä asuvien ikääntyvien suomeenmuuttajien ajatuksia näistä aiheista. Heiltä ei kysytä sen enempää elämästä, hyvinvoinnista kuin heidän omista tarpeistakaan. Mietinkin, mitä ajatuksia ’hyvinvointi’ herättää ikääntyvien somalialaisten naisten parissa ja mitä he toivoisivat elämältään Suomessa?

Yli 50-vuotiaat somalialaiset naiset edustavat ensimmäistä Suomessa ikääntyvää somalialaissukupolvea.* Tilastokeskuksen mukaan Uudellamaalla heitä asuu yhteensä 362. Ikääntyneille suunnatuissa palveluissa somalit ovat vielä näkymätön ryhmä.

Yhdeksän 54–65-vuotiasta Somaliasta kotoisin olevaa naista istuu pöydän ympärillä. Heistä ensimmäiset muuttivat Suomeen 17 vuotta sitten, uusimmat tulijat ovat asuneet täällä neljä–viisi vuotta. Naiset aloittavat keskustelun kehumalla vuolaasti Suomea ja suomalaisia. He tuntevat olevansa onnekkaita, että ovat löytäneet turvallisen maan elää. He ovat myös kiitollisia siitä tuesta, jota he ovat saaneet suomalaiselta yhteiskunnalta. Palvelut täällä toimivat hyvin. Eräs asia kuitenkin mietityttää naisia: he haluaisivat oppia puhumaan suomea paremmin ja toivovat voivansa olla enemmän hyödyksi.

Vastaukset heijastelevat Sisäministeriön teettämän selvityksen tuloksia vähemmistöihin kuuluvien ikäihmisten kokemasta syrjinnästä sosiaali- ja terveyspalveluissa.** Siinä haastatellut ikääntyneet suomeenmuuttajat olivat tyytyväisiä tarjolla oleviin palveluihin; suurimmat ongelmat johtuivat suomeenmuuttajien omasta huonosta kielitaidosta ja epäsuorasti ikääntyneille suunnattujen kielikurssien puutteesta. Toisaalta palvelut eivät olleet kulttuurisensitiivisiä, eli palveluntarjoajilta puuttui osaamista toimia eri kulttuurien kanssa. Kirjoittajat peräänkuuluttavat uutta toimintakulttuuria, jossa asiakkaat kohdattaisiin ja otetaan mukaan palveluiden suunnitteluun.

Omannäköisiä palveluita

Jade on RAY:n rahoittama kolmivuotinen projekti (2013–2015), jonka tavoitteena on edistää Helsingissä asuvien ikääntyvien somalialaisten naisten toimintakykyä. Projekti kuuluu valtakunnalliseen Eloisa ikä –avustusohjelmaan, käytännössä toimintaa pyöritetään Käpyrinne ry:n tiloissa Kantin pysäkillä Töölössä. Kahden vuoden aikana Jade on tavoittanut yhteensä 65 yli 50-vuotiasta somalialaista naista. Heidän kanssa on luotu asiakaslähtöinen toimintamalli ja pyritty lisäämään ikääntyvien somalialaisten naisten näkyvyyttä.

Ideana on, että projektin asiakkaat suunnittelevat toimintaa, joka edistää heidän hyvinvointiaan. Viikoittaiset ryhmät sisältävät liikuntaa, keskustelua, suomen kieltä ja arjen matematiikkaa, sekä tästä syksystä lähtien vesiliikuntaa ja käsitöitä. Lisäksi projektissa on kokeiltu mm. sienestystä, kalastusta, käyty luomutiloilla, ja vietetty suomalaisia ja somalialaisia tapahtumia Kantin pysäkin kantasuomalaisten asukkaiden kanssa. Naiset ovat myös käyneet eduskunnassa tapaamassa kansanedustaja Rakel Hiltusen ja pitäneet puheen pääministeri Alexander Stubbille.

Somalialaiset naiset sanovat Jade-projektin lisänneen heidän hyvinvointiansa. Erityisesti he arvostavat mahdollisuutta päästä liikkumaan ja tapaamaan toisia samanikäisiä, joiden kanssa keskustella. Lisäksi heistä on tärkeää saada tarvittaessa apua omalla äidinkielellä virallisten papereiden kanssa. Jadessa he eivät tarvitse omien lasten ja omaisten apua.  

Mainitut asiat ovat merkittäviä, sillä ikääntyneille somalialaisille naisille on tarjolla rajoitetusti vaihtoehtoja, joihin he voivat osallistua omista lähtökohdistaan. Hartaasti uskonnolliset naiset eivät liiku miesten kanssa eivätkä musiikin tahdissa. Heille on myös tärkeää noudattaa Islamin mukaisia rukousaikoja. Monissa paikoissa nämä muodostavat liiaksi esteitä osallistumiselle.

”… kun olemme kotona yksin ei hyvä, mutta kun kokoonnumme täällä kaikki äidit, juttelemme mitä olemme tehneet. Se on hyvä. Jos mä jatkaisin kotona, istuisin kotona, tulisi polvikipuja ja niin paljon vaivoja… Mutta nyt olemme täällä ja lähdemme liikkeelle. Se on todella hyvä.” 56-vuotias somalialainen nainen.    

Kotimaassa Somaliassa naiset kertovat viettäneensä aktiivista elämää. Arki sisälsi myös paljon liikkumista. Moni eli paimentolaiselämää, mikä tarkoitti sitä, että he rakensivat majoja, hoitivat eläimiä, tekivät käsitöitä ja kantoivat vastuuta ruoanlaitosta sekä perheen pienimmistä. Luonnon kanssa elettiin välittömässä yhteydessä ja esimerkiksi eläimistä osattiin käyttää kaikki mahdolliset osat hyödyksi. Kaupungeissa kasvaneet naiset puolestaan pyörittivät omia bisneksiä tai auttoivat perheiden yrityksen kanssa. Vain harva kävi koulua, mutta arkea se ei haitannut. Päässälasku ja mittaustyöt sujuivat siitä huolimatta.

Suomeen muutto merkitsi suurta elämänmuutosta: päivittäinen liikunta väheni lähiöissä, ruokatarvikkeet haettiin lähikaupasta, ja töitä tai kielikursseja ei ollut tarjolla. Kun kotimaassa ikääntyminen toi arvostusta ja lisää statusta, täällä heille sopivaa toimintaa oli huonosti saatavilla. He kokevat, että täällä heidät nähdään luku- ja kirjoitustaidottomia naisina, joilla ei ole mitään arvokasta annettavana.

Pisimpään Suomessa asuneet kertovat päässeensä kahdelle lyhyelle kielikurssille täällä olon aikana. Ne, jotka ovat asuneet Suomessa vain muutaman vuoden, ovat olleet onnekkaampia. He ovat päässeet luku- ja kirjoitustaidottomille tarkoitetuille kielikursseille, josta he ovat jatkaneet peruskouluun.

Toiveena omien taitojen käyttö     

”Mitä minä teen? Se hieman ahdistaa minua, että kukaan ei ole kysynyt. Jos minuun olisi otettu yhteyttä, olisin voinut olla enemmän hyödyksi itselleni ja yhteiskunnalle. Olen pahoillani siitä, että minulle ei koskaan annettu mahdollisuutta.” 60-vuotias somalialainen nainen.

Hyvinvointia pohtivan projektityöntekijän mielessä sanat särähtävät. Naisten käyttämät sanavalinnat ovat muutenkin kovia: toimettomuus, tarpeettomuus ja näkymättömyys. Mietin, miten moni iäkäs ihminen tuntee samoin. Miten monella olisi annettavaa, mutta kukaan ei pysähdy kysymään, mitä haluaisit tehdä?

RAY:n rahoittama ja Vanhustyön keskusliiton hallinnoima Eloisa ikä –avustusohjelmassa on luotu ympäri Suomea toimintamalleja, jotka tukevat erilaisten ikääntyvien ja ikäihmisten osallisuutta ja toimintakykyä. Jaden somalialaiset naiset ovat yksi näistä ryhmistä. Meille työntekijöille tärkein oppimisprosessi on ollut pysähtyminen ja asiakkaan kohtaaminen. Vain näin voimme todella tunnistaa heidän tarpeensa ja etsiä yhdessä toimivia ratkaisuita, jotka tukevat hyvinvointia kokonaisvaltaisesti.  

Kun Jaden somalialaisilta naisilta kysytään, mitä he haluaisivat tehdä, mieliala nousee. Yksi naisista toivoo oppivansa lisää käsityötaitoja, jotta voisi perustaa yrityksen. Muut yhtyvät keskusteluun ja miettivät, minkälainen voisi olla iäkkäiden oma yritys, jossa myytäisiin käsitöitä tai piirakoita. Jotain sellaista, missä naiset ovat hyviä. Tuekseen he kuitenkin kaipaisivat yritysosaajan. Ehkä jossain hankkeessa tätä ideaa voidaan lähteä kehittämään muidenkin ikääntyvien naisten kanssa.

Tällä viikolla Jadessa kuitenkin alkaa toinen kauan odotettu asia: ikääntyneille naisille tarkoitettu vesiliikuntaryhmä. 

Lisätietoa Jade-projektista: www.jadeprojekti.fi

Seuraa meitä twitterissä @Jadeprojekti

Lisätietoa Eloisa ikä –avustusohjelmasta: www.eloisaikä.fi

Kirjoittaja: Hanna Rantala, Jade-projekti

*Erityisesti humanitäärisistä syistä tulleiden maahanmuuttajien kohdalla ikääntymisen katsotaan alkavan 50–55-vuotiaana. Syinä tähän on mm. kotimaan alhaisempi eliniänodote, taustalla oleva humanitäärinen kriisi, sekä varttuneella iällä tapahtunut maahanmuutto, joiden uskotaan edistävän vanhenemisen prosesseja. 

**Sinikka Törmä, Kari Huotari, Kati Tuokkola ja Sari Pitkänen 2014: Ikäihmisten moninaisuus näkyväksi. Selvitys vähemmistöihin kuuluvien ikääntyneiden henkilöiden kokemasta syrjinnästä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sisäministeriön julkaisu 14/2014.

Tartu rohkeasti tablettiin!

SenioriVerkko-projektimme lentävä lause on: tieto- ja viestintätekniikka on hauskaa, hyödyllistä ja tuo iäkkäänkin elämään uusia ulottuvuuksia. Meillä on käytössä tablettitietokoneet eli kosketusnäytölliset tietokoneet, joita ikääntyneet ovat infotilaisuuksissa, pelitapahtumissa ja piloteissa kokeilleet. Olemme kohdanneet innostuneita osallistujia ja tutustujia. Hämmästystä on herättänyt tabletin monipuolisuus. Sillä voi mm. katsoa tv-ohjelmia, pelata, piirtää, lähettää sähköpostia, valokuvata, tutkia tähtitaivasta, hoitaa pankkiasioita, lukea e-kirjoja ja sitä voi käyttää reittioppaana.

Hieno uutinen on se, että tabletti on tullut etätulkkauksen laitevalikoimaan. Kokemuksiemme mukaan tabletti on ikääntyneelle helppokäyttöinen. Etenkin heille, joilla ei ole kokemusta tietokoneen käytöstä. Tabletin näyttöä on helppo hipaista, ei tarvitse opetella logiikkaa käden, hiiren ja näytön välillä. Loogisempaa on koskea sormella tai kosketusnäyttökynällä suoraan kohdetta tabletin näytöllä.

Tablettien käyttö varhaiskasvatuksessa ja kuntoutuksessa lasten parissa on jo yleistynyt. Haluamme omalta osaltamme viestittää, että myös ikääntyneiden parissa työskentelevät ottaisivat tabletin ja sen monet mahdollisuudet huomioon työssään. Tabletin avulla voi ikääntynyttä kannustaa tekemään asioita, jotka hän muutoin saattaa kokea vaikeina. Sovelluksia löytyy joka lähtöön, monet ilmaisversioina. Esimerkiksi maalaaminen, pelaaminen, savenvalanta ja valokuvien otto ovat mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja kannustavat käsillä tekemiseen. Tablettia voidaan käyttää myös ryhmässä. Näytön voi heijastaa seinälle ja kaikki voivat osallistua yhdessä vaikkapa tietokilpailuun.

Nykyaikaisten viestintävälineiden, kuten tabletin, käytön oppiminen vahvistaa osallisuutta yhteiskunnassa. Olemme saaneet kuulla kommentteja, kuten "Oho, minähän osaan!" ja "Kyllä on hyvä tutustua näihin nykyajan laitteisiin!". Sähköisen asioinnin opettelu ei ole iästä kiinni, enemmänkin tarvitaan myönteistä asennetta. Tartu sinäkin tablettiin! Mikä ilo onkaan, kun voit hoitaa itse laskujen maksun, viestiä sähköpostilla ystävän kanssa tai harjoittaa sorminäppäryyttä kivan pelin avulla.

Hyvinvointia, toimintakykyä ja osallisuutta voidaan luoda tieto- ja viestintätekniikan kautta!

SenioriVerkko - hyvinvointia mobiilisti -projekti.  

Päätavoitteena on edistää iäkkäiden toimintakykyä sekä osallisuutta tieto- ja viestintätekniikan kautta. Projekti kuuluu Vanhustyön keskusliiton koordinoimaan ja RAY:n rahoittamaan Eloisa ikä -avustusohjelmaan. 

Kotisivut: senioriverkko.com
DigiKyllin seikkailut -blogi: digikylli.blogspot.fi

Sosiaalinen eläin, minäkö?

Tässä kirjoituksessa pohdin ihmisen tarvetta sosiaaliseen kanssakäymiseen lähinnä ryhmävertaistuen kautta. Kirjoitus peilaa omia näkemyksiäni, jotka nekään eivät ole mustavalkoisia.

Oletko koskaan miettinyt miksi meillä ihmisnisäkkäillä on tarve olla tekemisissä toistemme kanssa? Minä olen, ja uskon vakaasti etten kovin pian väsy pohtimaan ihmisyyden moninaisia ulottuvuuksia.

”Ihminen on sosiaalinen eläin”, sanoi jo aikoinaan Aristoteles. Ennen Aristoteleen aikaakin, lukemattomat luolamaalaukset todistavat kiistattomasti, että ihminen on aina ollut laumaeläin. Kädellisten heimo kun on luontaisesti yhteisöllinen ja sitä vastaan on turha rimpuilla.

Tuhansien vuosien kuluessa ei ole kyetty osoittamaan, että muutosta suuntaan tai toiseen olisi tapahtunut eli taidamme edelleenkin olla nisäkkäitä, joilla on tilannesidonnainen tarve olla tekemisissä toisten kädellisten sukuun kuuluvien Homo sapiens sapiensin kanssa. Tiedostan, että ihmiset nauttivat myös muiden eliölajien seurasta vaihtelevissa määrin, mutta näen parhaaksi tässä keskittyä pelkästään ihmisten väliseen sosialisointiin.

Vertaistuki yhteisöllisyyden muotona

Erilaisten yhteisöjen yhdistäviä tekijöitä ovat yhteiset päämäärät ja mielenkiinnon kohteet. Yhteisöillä on omat säännöt ja yhteinen päätösvalta, joiden rajoissa yhteisö toimii. Yhteisöt voivat olla suhteellisen pysyviä tai tietyn ajanjakson pituisia. Mielestäni vertaisryhmät ovat yhteisöjä ja vertaistukiryhmät kuuluvat jälkimmäisen aikakäsityksen piiriin eli jokaisessa vertaisryhmässä on alku ja loppu.

Kukaan ei pärjää elämässä täysin ilman ihmiskontakteja ja sopivassa suhteessa yhteisöllisyys rikastuttaa elämää, lisää hyvinvointia ja vähentää sairastavuutta. Ennen teollista vallankumousta, maatalousyhteiskunnassa elävät ihmiset saivat vertaistukea päivittäin suvulta ja lähiyhteisöltä arjessa. Nyt perheenjäsenet asuvat usein eri paikkakunnilla ja perheet näkevät, jos ollenkaan, lähinnä lomakausien yhteydessä. Täten arjen yhteisöllisyys on vähentynyt ja meidän on pitänyt luoda aivan uudenlaisia areenoita, jotta tulemme kuulluksi ja voimme jakaa kokemuksia ja näkemyksiä etenkin haastavissa elämäntilanteissa. Yksinkertaistettuna vertaistuki vastaa ihmisen sen hetkiseen tarpeeseen tulla kuulluksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin hän on.

Miksi vertaistuki on noussut modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa yhä merkittävämpään asemaan? Tuntuu että informaatioähkystä kärsiessä mainostetaan vertaistukea niin osteoporoosiin kuin yksinhuoltajille. 1980-luvulla syntyneenä kuulin ensimmäisiä kertoja vertaistuesta keskusteltavan 2000-luvun alussa. Kuitenkin, suomalaiseen yhteiskuntaan vertaistuki pulpahti Pohjois-Amerikasta AA-kerhojen siivittämänä hieman toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Aluksi vertaistukiryhmät oli suunnattu lähinnä mielenterveys- ja päihdeongelmaisille, mutta vuoden 2015 Suomessa vertaisryhmiä on moneen lähtöön.

Vertaistuen kriteereistä ja määritelmistä on monta eri koulukuntaa enkä niitä ala tässä ruotimaan. Näen tärkeämpänä sen, että niin kauan kuin ne hyödyttävät ja tukevat yksilöiden ja eri yhteisöjen arjessa selviytymistä, on sama minkä määritelmän alla vertaisryhmät toimivat.

Jotain yhteistä kaikissa koulukunnissa kuitenkin on:

Vertaistuki on järjestelmällistä tukitoimintaa kahden ihmisen välillä tai ryhmässä.

Vertaistukeen osallistuvat ovat tasavertaisia keskenään ja toimivat yleensä sekä tukijoina että tuettavina.

Vertaistuki perustuu samankaltaisten elämänkokemuksien ja elämänvaiheiden läpieläneiden ihmisten keskinäiseen tasa-arvoisuuteen, luottamukseen, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemiseen sekä kohtaamiseen ja keskinäiseen tukeen.

Vertaistoiminta on vapaaehtoistoimintaa, josta ei saa aineellista korvausta. Aineetonta korvausta siitä kyllä saa; saa auttaa ja tukea sekä tulla autetuksi ja tuetuksi. Vertaistukea annetaan tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin, eikä se korvaa ammattityötä vaan toimii sen tukena.

Vertaistuki voi olla suppeaa, paikallisella tasolla kasvokkain tapahtuvaa tai se voi olla maantieteellisesti laajaa, esimerkiksi sosiaalista mediaa hyödyntävää. Kasvokkain tapahtuvaa vertaistukea tarjoavat esimerkiksi Eläkeliiton Yhtäkkiä yksin ja Erosta eheäksi vertaisryhmät. Verkkopohjaista vertaistukea tarjoavat esimerkiksi Muistiliiton vertaislinja. Nettipohjaiset vertaissovellukset ovat lisääntyneet ja esimerkiksi harvaan asutuilla seuduilla niille on todellinen tarve.

Koen pelkästään positiivisena, että on vaihtoehtoisia tapoja vertaistuelle. Kaikki eivät pysty tai halua olla kasvotusten. Toiset taas kokevat luontevammaksi olla fyysisesti lähellä. Meitä on moneen lähtöön ja se ihmisyydessä onkin niin kiehtovaa ja mielenkiintoista. Joku tykkää banaanista ja toinen omenasta. En ole varma sopiiko hedelmävertaus kuinka hyvin kuvailemaan fyysisesti läsnäolevan vertaistuen ja nettipohjaisen vertaistuen eroavaisuuksia.

Vertaisryhmässä käyvän lähipiiriini kuuluvan henkilön sanoin ”tuntuu että minua ymmärretään ja saan purkaa paineita. Kokoontumisten jälkeen on helpottunut olo ja jaksan taas arkea paremmin”. Hyvät sosiaaliset kontaktit suojaavat monilta sosiaalisilta – ja terveysongelmilta. Vertaistukeen liittyy vielä yksi positiivinen porkkana, se on kaikille ilmaista. 

Tuija Tuormaa, Projektikoordinaattori
Kuuloliitto ry, Vapaaehtoiset ikäkuuloisten tukena projekti (2015-2017)