maanantai 30. maaliskuuta 2015

Eläkeläinen opiskelijana


Kun kaksi ja puoli vuotta sitten jäin eläkkeelle Kuuloviestin toimitussihteerin tehtävästä, minulle oli selvää, mitä aioin seuraavaksi tehdä. Halusin palata Helsingin yliopistoon jatkamaan aikoinaan sairastelun takia tekemättä jäänyttä pro gradu -työtäni. Se edellytti opiskeluoikeuden palauttamista. Sain hakemukseeni myönteisen vastauksen sinä vuonna juuri ennen joulua.

Minulla oli työvuosien jäljiltä käytössäni FM-laite. Kela myöntää työelämässä ja opiskelussa tarvittavat kuulovammaisten apuvälineet. Koska laitteeni lähettimet eivät enää toimineet, otin yhteyttä Kelaan. Sieltä vastattiin, että se kustantaa apuvälineiden huollon ainoastaan työntekijöille ja opiskelijoille. Koska olen eläkkeellä, opiskeluani pidetään vapaaehtoisena harrastuksena. Jos eläkeläinen tekee osa-aikatyötä, hänen tulee ansaita merkittävästi, jotta häntä voidaan pitää työntekijänä ja näin ollen oikeutettuna apuvälineen saantiin. Selitykset FM-laitteen tarpeellisuudesta esimerkiksi ruotsin kielen opiskelussa ja seminaarityöskentelyssä eivät auttaneet.

Onneksi sain kuitenkin pitää vanhan FM-laitteeni. Teetin omalla kustannuksellani yksilö- ja ryhmälähettimien korjaukset maahantuojalla. FM-laitteesta oli korvaamatonta hyötyä ruotsin kielen kurssilla ja graduseminaarissa.

On ymmärrettävää, että Kelan varat apuvälineiden myöntämiseen ovat rajalliset. On kuitenkin ristiriitaista, että samaan aikaan yhteiskunnassa asetetaan tavoitteeksi eläkeläisten aktiivisuus ja henkinen vireys. Miten niitä edistetään?

Kokemukseni yliopistolle paluusta ovat myönteisiä. Tutkintovaatimukset olivat osittain muuttuneet; merkittävin lisävaatimus oli ruotsin suullisen ja kirjallisen taidon kurssi, jota ei vuosia sitten vaadittu. Jotkut suoritukset taas olivat vanhentuneet tai käyneet tarpeettomiksi. Yleinen ilmapiiri on vastaanottavainen: opettajat ovat kannustavia ja nuoret opiskelijat suhtautuvat luontevasti eläkeikäiseen kurssitoveriin. Eri tavoin vammaisia opiskelijoita on yliopistolla enemmän kuin muutama vuosikymmen sitten eivätkä apuvälineet herätä kummastusta. Esteettömyydestä tiedetään enemmän kuin ennen.

Gradutyöni kirjoittaminen on hiukan hidastunut kesällä kokemani tapaturman takia. Mutta into pysyy. Elämä ja ajatukset avartuvat.


  

Sinikka Pihlamaa



Eläkeläinen, Kuuloliiton jäsenlehden Kuuloviestin toimitussihteeri vuosina 1983-2012

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Virkeyttä ja kaikkea hyvää, pikku Myylle tv Rauni Ivalosta