”Kiva nähdä! Mitä kuuluu?”

"Kiva nähdä! Mitä kuuluu?”: tervehdimme ystäväämme kun kohtaamme hänet pitkästä aikaa. Emme me varsinaisesti halua selontekoa tuttavamme näöstä tai kuulosta vaan olemme kiinnostuneita hänen elämästään ja voinnistaan ylipäätään. Vuosien vieriessä tervehdys voi kuitenkin saada aivan uudenlaisen, konkreettisemman merkityksen aistiongelmien kanssa painivien ikääntyvien tuttaviemme kohdalla. Kuulo- ja näköongelmat koskettavat valtaosaa ikäihmisistä ja mitä iäkkäämmistä henkilöistä on kyse, sitä enemmän ongelmia esiintyy. Yli 75-vuotiaista henkilöistä yli puolet kärsii jonkinasteisesta kuulon heikkenemästä ja noin joka neljännellä on heikentynyt kaukonäkö. Erityisen haastavaksi arki voi muodostua niillä henkilöillä, joilla sekä kuulo että näkö ovat ajan saatossa heikentyneet. Yhden aistin heikentymistä ihminen pystyy usein kompensoimaan tukeutumalla jäljellä oleviin aisteihin, mutta kun useammat aistitoiminnot heikentyvät samanaikaisesti, tämä kompensointimahdollisuus menetetään.

Iäkkäiden henkilöiden kuulo- ja näkökyvyllä on laaja-alaisia vaikutuksia paitsi kommunikointikykyyn, myös liikkumiskykyyn, tasapainovarmuuteen ja yleiseen aktiivisuuteen. Hyvä näkökyky on tärkeässä roolissa tasapainon ylläpitämisessä ja turvallisessa liikkumisessa. Näön vaikutuksen tasapainoon voi havaita yksinkertaisella testillä arvioimalla kehon huojuntaa seisoma-asennossa silmät auki ja silmät kiinni. Silmien sulkeutuessa kehon huojunta lisääntyy huomattavasti verrattuna silmät auki tehtyyn testiin. Luonnollisesti hyvä näkö edesauttaa turvallista liikkumista myös siten, että näkemämme perusteella pystymme väistämään erilaisia ympäristön kulkuesteitä. Tutkimustemme mukaan myös kuulo on yhteydessä tasapainon hallintaan, mutta kuuloa, kaatumisia ja liikkumisvaikeuksia yhdistävä mekanismi ei ole vielä selvillä. On mahdollista, että kuulo ja tasapaino heikkenevät iäkkäillä henkilöillä suhteellisen samaa tahtia, koska kuulo- ja tasapainoelin sijaitsevat molemmat sisäkorvassa jakaen monia rakenteellisia ja toiminnallisia komponentteja. Toisaalta yhteys saattaa selittyä ympäristön havainnoimisen kautta. Samoin kuin näköaistin, myös kuuloaistin kautta saadaan tietoa ympäristöstä, mikä auttaa havainnoimaan ja välttämään mahdollisia kaatumisiin johtavia vaaroja. Esimerkiksi auton voi kuulla lähestyvän nurkan takaa jo ennen kuin sitä voi nähdä. Kuulo-ongelmat saattavat myös johtaa yleiseen passivoitumiseen, mikäli heikkokuuloinen henkilö alkaa vältellä toisten ihmisten seuraa mahdollisten kommunikaatio-ongelmien vuoksi. Passiivinen elämäntapa saattaa puolestaan johtaa huonompaan fyysiseen toimintakykyyn mikä entisestään heikentää liikkumiskykyä ja lisää kaatumisten riskiä.

Heikentynyt kuulo tai näkö voi vaikeuttaa harrastamista tai kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa ja johtaa pahimmillaan sosiaalisten tilanteiden välttelyyn ja harrastusten lopettamiseen joko tiedostaen tai tiedostamatta. Ei ole kauankaan siitä, kun 92-vuotias rouva kiteytti heikon kuulon merkityksen itselleen, toteamalla ettei hän enää halua lähteä ystäviensä järjestämille kahvikutsuille, koska ”Joudun koko ajan kysymään: Mitä? Mitä? Johan muut pitävät minua ihan tyhmänä kun koko ajan kyselen. Luulevat etten ymmärrä, vaikka kyse on siitä, etten kuule. Ja toisaalta se on niin hirvittävän raskasta yrittää seurata puhetta, kun saan selvää sanan sieltä ja toisen täältä ja sitten yritän arvailla loput. Ja joskus arvaan väärin, mikä on aiheuttanut monta harmittavaa tilannetta…” Myös aiemmin tärkeästä teatteriharrastuksesta kyseinen rouva on vähitellen kuulon heikkenemisen myötä luopunut. Tuttavani kommentit ovat konkreetti esimerkki yksilötasolla niistä tutkimustuloksista, jotka osoittavat, että aistitoimintojen heikkeneminen lisää iäkkään henkilön riskiä eristäytyä muista ihmisistä.

Mutta eihän sen pitäisi mennä niin! Onko mitään tehtävissä, jotta myös aistiongelmista kärsivät ikäihmiset voisivat halutessaan elää ja osallistua aktiivisesti? Varmasti paljonkin on tehtävissä, lähtien siitä, että iäkkäiden henkilöiden aistiongelmat tunnistetaan ja tunnustetaan. Varsinaisten hoito- ja kuntoutustoimenpiteiden lisäksi, kuulon ja näön ongelmat voidaan ottaa huomioon joskus sangen yksinkertaisillakin tavoilla. Sujuvan keskustelun mahdollistamiseksi saattaa esimerkiksi riittää, että sulkee taustalla pauhaavan radion, napsauttaa valot päälle ja kääntää kasvonsa keskustelukumppania kohti.

Toivon, että tutkimus johtaa tulevaisuudessa yhä tehokkaampiin aistiongelmien ennaltaehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen menetelmiin, jotta mahdollisimman moni ikäihminen voisi tulevaisuudessa vastata tervehdykseen ”Kiva nähdä! Mitä kuuluu?” toteamalla pilke silmäkulmassa, että ”Hyvin näkyy ja kuuluu!”.