maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kuulla ja tulla kuulluksi vanhana


Tiedättekö, mitä yhteistä vanhuksilla on vauvojen ja koiranpentujen kanssa? Muuten tuskin paljoakaan, mutta melko usein heistä voi kuulla puhuttavan hyvin samankaltaisin sävyin. Niin kuin ihasteltaessa elämänsä aloittanutta ihmislasta tai koiranpentua, kuulemme myös vanhuudesta ja vanhuksista keskusteltaessa varsin herkästi ihastuneita huudahduksia "oi, miten suloinen" tai "minä sitten rakastan vanhoja ihmisiä" tai "vanhukset ovat ihania".

Äkkiseltään ajatellen tämä voi tuntua harmittomalta, jopa positiiviselta. Eihän suloisuudessa ja sen yhdistämisessä vanhuuteen ole mitään vikaa. Mutta mietitäänpä hetki samaa asiaa suhteutettuna toiseen ikäryhmään, keski-ikäisiin. Kuinka usein olet kuullut jonkun leperrelleen keski-ikäisistä suloisina tai söpöinä? Miten luonnollista olisi vannoa rakkauttaan koko keski-ikäisten ikäryhmää kohtaan? Ikään kuin he kaikki edustaisivat yhtä ja samaa, tässä tapauksessa ihanaa, massaa. Entä moniko työikäinen ihminen haluaisi tulla mielletyksi lähinnä hellyttävänä maskottina?

Vanhuuden tarkasteleminen toisen ääripään - negatiivisten ikästereotypioiden - kautta, on sekin yhteiskunnassamme valitettavasti enemmän sääntö kuin poikkeus. Siis se, että ikääntyneet ihmiset niputetaan kaikki samaan muottiin, jota määrittelevät sairaudet, toimintarajoitteet, yksinäisyys ja vähäosaisuus. Ei sillä, etteikö osalla ikääntyneistä vanhuuteen kuuluisi myös näitä asioita, ja etteikö kyseisten asioiden huomioiminen olisi tärkeää. Kuitenkin koko ikäryhmän tarkastelu pelkästään näiden ilmiöiden kautta on yhtä rakentavaa ja luonnollista kuin keski-iän mieltäminen vain alkoholismin, työttömyyden ja masennuksen kautta.

Väestön ikääntymistä ennakoitaessa ja ikääntyneiden palveluita kehitettäessä olisi nyt, vanhuuden muuttaessa radikaalisti muotoaan aiemmista sukupolvista, tärkeää käydä vuoropuhelua ikääntyneiden itsensä kanssa. Aito vuoropuhelu edellyttää kuitenkin aina kuulemista ja kuulluksi tulemista. Sitä, että stereotyyppisten ennakko-oletustemme sijaan olemme oikeasti kiinnostuneita kuulemaan, mitä ikääntyneillä on sanottavana. Ja sitä, ettemme kuulemastamme valikoi vain niitä asioita, jotka mahtuvat omiin stereotypioihimme ikääntymisestä.

Melkoinen valttikortti olisikin, jos väestön ikääntymistä ennakoidessamme kykenisimme vastaamaan ikääntyvän yhteiskunnan tarpeisiin sellaisin tavoin, jotka ikääntyneet itsekin - eikä vain mielikuvaversiomme heistä - kokisivat merkityksellisiksi. Tämä edellyttää kuitenkin myös sitä, että kuullessamme ikääntyneitä emme erehdy pitämään yhden tai edes muutaman ikääntyneen näkemyksiä koko ikäryhmän kattavina. Ihan niin kuin emme naapurin keski-ikäisen Pertsankaan kohdalla kuvittele hänen edustavan jokaista ikäryhmäänsä kuuluvaa.

Kuuleminen ja kuulluksi tuleminen ovat myös edellytyksiä sille, ettei ihminen joudu omassa elämässään sivusta katsojan rooliin. Rooliin, jossa ihmisen omista asioista puhutaan luvattoman helposti hänen itsensä ohi. Sellaiseen, jossa jotkut muut - jälkikasvu, viranomaiset, ammatti-ihmiset tai yksinkertaisesti vain itseä nuoremmat ihmiset - tietävät aina ihmistä itseä huomattavasti paremmin, mitä hän tarvitsee ja mikä hänelle on parhaaksi. Riski tähän on suuri silloin, kun emme osaa erottaa vanhuutta siihen mahdollisesti kuuluvista sairauksista. Tai silloin, kun näemme ihmisestä vain hänen mahdollisen sairautensa tai toimintarajoitteensa.

Vanhuuden normalisoimista - sitä ikääntyvä yhteiskuntamme kaipaa. Että kykenisimme tarkastelemaan vanhuutta vähän samaan tapaan kuin keski-ikää: luonnollisena aikuisuuden vaiheena, jossa arvostusta ei osoiteta infantilisoivana söpöstelynä, vaan ennen kaikkea sen kautta, että toinen ihminen nähdään yhteisönsä täysimääräisenä jäsenenä ja - sivullisuuden sijaan - oman elämänsä pääroolissa, vaikuttajana.

Eikä vanhuus oikeastaan kaipaa edes tämänkään kirjoituksen kaltaista puolustuspuhetta. Riittää, että avaamme silmämme näkemään ja korvamme kuulemaan ikääntyneitä yksilöitä itseään. Stereotypioiden takaa avautuu mielenkiintoinen maailma.



Anna Pylkkänen


Proud Age -liikkeen perustaja, työyhteisövalmentaja, vanhustyön vaikuttaja

Ei kommentteja: