En voi ymmärtää, miltä tuntuu menettää viereltään ihminen, jonka kanssa on elänyt puoli vuosisataa. Sehän on kaksi kertaa niin pitkä aika, mitä olen itse elänyt. Voin vain kuvitella, miltä sellainen menetys mahtaa tuntua. Jokainen meistä voi toki olla taitava kuuntelija, hyvä keskustelukumppani tai korvaamaton arjen auttaja leskeksi jääneelle. Kuitenkaan se, kenellä ei ole omakohtaista kokemusta, ei voi väittää tietävänsä, minkälaisia tunteita yksin jääminen ja uusi elämäntilanne herättävät. Todelliseen ymmärretyksi tulemiseen tarvitaan vertainen, sellainen ihminen, joka on itse vastaavanlaisessa tilanteessa tai on jo läpikäynyt suurimman surunsa.
Muiden samassa elämäntilanteessa olevien kohtaaminen ja kokemusten jakaminen voivat auttaa eteenpäin raskaalta tuntuvassa surutyössä. Samanlaisia ajatuksia ja tunteiden vuoristorataa, itkua, kiukkua, pelkoa ja alakuloa yhdistyy myös toisten leskien tarinoissa. Surustaan jo toipuneen tarina, kannustus ja sanat ”Ajattelin ihan samoin kun olin tuossa tilanteessa” saattavat antaa toiveikkuutta tulevaan.
Siitäkin huolimatta, että Suomessa on Tilastokeskuksen uusimpien lukujen mukaan 283 519 yli 50-vuotiasta leskeä, samankaltaista surutyötä läpikäyvää kanssakulkijaa voi olla vaikea tavoittaa. Katukuvasta leskiä ei tunnista. Enää ei ole tavanomaista pukeutua mustaan ja verhoutua huntuun merkiksi suruajasta. Yksin ja hylätyksi jäämisen tunteet ovat monella vahvat. Vertaisia kuitenkin on, heidän tulee löytää toisensa. Eläkeliiton koordinoima Yhtäkkiä yksin -toiminta on jo kahdenkymmenen vuoden ajan tuonut elämänkumppaninsa menettäneitä yhteen. Vaikka suru onkin ollut osallistujia yhdistävä tekijä, on se myös johdattanut eteenpäin. Vertaisille, jotka tietävät, millaista on elää surun kanssa, ei tarvitse selitellä. Yhteinen ymmärrys ja keskinäinen tuki ovat olleet perustana myös uusille, vahvoille ystävyyssuhteille. Yhtäkkiä yksin – Leskeyden kohtaaminen -toiminta pohjautuukin vertaistuen voimaannuttavaan vaikutukseen.
Toinen Yhtäkkiä yksin -toiminnan kivijaloista on omien voimavarojen vahvistaminen. Jokaiselle on vuosien saatossa kehittynyt omat yksilölliset vahvuutensa ja ominaisuutensa, jotka auttavat selviämään vastoinkäymisistä. Surutyössä voimavaroille on käyttöä, niiden löytämisessä voidaan auttaa. Sopeutumisvalmennuskursseista ja vertaistukihenkilötoiminnasta muodostuvan Yhtäkkiä yksin -toiminnan tarkoituksena on tukea leskeksi jääneitä sopeutumaan muuttuneeseen elämäntilanteen ja estää kriisivaiheen pitkittyminen. Vertaistuki, kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen ovat vuosi toisensa jälkeen olleet osallistujien mielestä kurssien parhainta antia.
Omat voimavarat ja vertaistuki eivät kuitenkaan aina riitä suruprosessin läpikäymisessä, vaan tällöin on paikallaan kääntyä ammattiavun puoleen. Vaikka ammattiauttajalta voi saada juuri oikeat eväät, ammattiauttaja ei korvaa ystävää. Olkoon kyseessä sitten joku pienempi arjen askare tai tarve keskustelukumppanille, haluaisin kysyä, miten omalla kohdalla toivoisit saavan apua. Haluaisitko tueksesi sellaisen ihmisen, joka tulisi vapaaehtoisesti auttamisen ilosta vai sellaisen, joka vähän väliä vilkuilee kelloaan ja miettii, paljonkohan palkkaa tästäkin hommasta saa. On paljon sellaisia tehtäviä, joihin ei vaadita ammattiosaamista, vaan auttamisen haluista ihmistä.
”Välittämisen kulttuuria” on vahvistettava, sillä vertaistukijoita tarvitaan. Ei riitä, että tulee kuulluksi, vaan täytyy tulla myös ymmärretyksi. Ymmärtämisessä saman kokenut on monesti paras.
Noora Tainio, suunnittelija, Eläkeliitto ry
Yhtäkkiä yksin – Leskeyden kohtaaminen -toiminnasta
Mieli on jännä vekotin. Ajattelemme usein, että emme pysty vaikuttamaan mieleemme, että mieli vie meitä. Joskus kun aamulla heräämme ja on sateista, mielialamme on heti matalalla. Ajattelemme, että syy on ulkoinen, johon emme voi vaikuttaa. Matalapaine tuntuu fyysisesti ja kaikki on raskasta. Mutta jos katsoo ympärilleen, huomaa, että on ihmisiä, joita se ei häiritse. Onko heillä asiat jotenkin paremmin? Ovatko he immuuneja ulkoisille häiriötekijöille? Voivat tietenkin olla, mutta kyse on usein luonteenpiirteestä ja hyvin paljon asenteesta.
Totuus nimittäin on se, että pystymme vaikuttamaan mieleemme ja pystymme treenaamaan sitä niin, että olemme vahvempia myös vastoinkäymisten kohdatessa. Voimme olla iloisia sateisena päivänä. Niinhän tapahtuu, jos jokin oikein hauska asia sattuu sateiselle päivälle. Myönteisesti asiaan suhtautuminen on yksi osa mielen treenaamista. Se ei kuitenkaan käy käden käänteessä, vaan harjoittelu vie aikaa. Hyvä puoli on se, että treenaamista voi tehdä arkisten toimiemme yhteydessä. Meidän pitäisi aina pystyä löytämään pieniä hetkiä myönteisen suhtautumisen, läsnäolon taidon tai yhteen asiaan keskittymisen harjoittelulle. Toisaalta, samoin kuin fyysisen treenaamisen kohdalla, kun henkiset voimamme ovat vähissä, on myös treenaaminen vaikeaa. Joskus pieniinkin asioihin keskittyminen vaatii kovaa ponnistelua. Siksi myös mielen kuntoa pitäisi ylläpitää etukäteen eli edistää mielemme terveyttä.
Toisten seura paras mielen hyvinvoinnin tuoja
Mitä ne keinot sitten ovat, joilla treenaamme mieltämme? Paljon on samaa, joka tukee fyysistä hyvinvointiamme: lepo, hyvä ravinto, liikunta ja liikkeelle lähteminen. Mutta sen lisäksi monet muutkin asiat auttavat. Niitä ovat erityisesti sellaisten asioiden tekeminen, joista pitää ja jotka tuottavat mielihyvää. Velvollisuudet täytyy toki hoitaa, mutta kannattaa pysähtyä miettimään, mitä mukavaa voisin tehdä? Pidänkö lukemisesta, musiikista, löhöilystä, käsillä tekemisestä, eläinten kanssa puuhastelusta, kasvien hoidosta? Olisiko minulla mahdollisuus toteuttaa jossakin tätä mielihaluani? Lyhyetkin mukavat hetket tuovat voimavaroja ennen kaikkea siksi, että tällöin rentoudumme ja aivomme aktivoituvat.
Kaikkein tehokkaimpia mielen hyvinvointia tukevia asioita on toisten ihmisen kanssa oleminen. Mutta ennen kaikkea sellaisten ihmisten, joiden kanssa viihtyy. Tämä voi olla monelle ikäihmiselle vaikea ratkaista, jos on vaikea lähteä liikkeelle tai ystävät asuvat kaukana. Silloin kannattaisi pyytää apua vaikka jostain järjestöstä, jos voisi tulla saattoapua tai jutteluseuraa. Liikkeelle lähteminen kannattaa aina, vaikka se voisi olla vaikeaakin. Silloin olisi tärkeää pyytää saattoapua itselleen.
Kuulolaite voi parantaa mielen hyvinvointia
Huono kuulo voi vaikeuttaa toisten seurassa oloa. Me hankimme helposti silmälasit, ne ovat jopa muotia nykyään. Kuulolaitteen hankkiminen on paljon vaikeampaa. Huono kuulo kuitenkin haittaa elämään vähintään yhtä paljon kuin huono näkö. Huonokuuloiset saattavat vetäytyä ihmissuhteista, kun keskustelun seuraaminen voi muuttua vaikeaksi. Ihmissuhteista vetäytyminen voi laskea mielialaamme ja pahimmillaan johtaa jopa masennukseen. Siksi kannattaa aina kannustaa ihmisiä tarkistuttamaan kuuloaan ja käyttämään kuulolaitettaan. Kuulon heikentyminen ikääntyessä on yhtä luonnollista kuin näön heikentyminen. Vanhenemisen myöntäminen on joskus vaikeaa, mutta silti apuvälineet ovat kehitetty sen takia, että ikä ei estäisi meitä elämästä täyspainoista elämää.
Mitä muita konsteja on tukea hyvää mielenterveyttä? Tutkimusten mukaan myötätunnon kehittäminen sekä muita että itseään kohtaan. Sovun tekeminen menneisyyden kanssa. Myönteinen ja hyväksyvä suhtautuminen elämään – myönteistä ajattelua on mahdollista opetella ja vahvistaa, se toimii ja kannattaa! Myös tässä hetkessä eläminen ja pysähtyminen vievät pois levottomuutta, vähentävät stressiä ja murehtimista. Uuden opettelu ja aivopähkinät – ristisanat, sudokut, shakin peluu, matemaattiset tehtävät – aktivoivat aivoja ja pitävät niiden terveydestä huolta.
Ikääntymiseen saattaa liittyä paljon menetyksiä, terveyden heikkenemistä, tärkeistä asioista luopumista. Toisaalta ikä opettaa suhtautumista elämän vaikeuksiin ja kriiseihin. Suurelle osalle kokemuksemme tuovat itsetuntemusta ja vahvistavat mielemme keinoja selviytyä haastavista tilanteista. Osa kuitenkin kohtaa sellaisia tilanteita, joita on vain vaikeaa kestää. Ei tunnu hyvältä eikä iloiselta. Sekin on hyväksyttävä. Siitä huolimatta treenaamamme mielen hyvinvoinnin voimavarat saattavat helpottaa ja viedä meidät vaikeiden päivien ja pitempienkin jaksojen yli.
Osa meistä selviää vaikeuksista yksin tai läheisten avulla. Joskus tarvitsemme apua, ja on tärkeää, että lähiyhteisömme lisäksi meillä on julkisia palveluita, joista saa apua. Järjestöjen kriisiapu, neuvontapalvelu ja vapaaehtoistyö ovat usein enemmän kuin tarpeen. On tärkeää, että kiinnitämme yhä enemmän avun ja tuen antamisessa mielen hyvinvoinnin tukemiseen, sillä mielemme hyvinvointi on usein merkittävin asioiden tekemisen motivaation lähde.
Maria Viljanen,
kirjoittaja työskentelee projektipäällikkönä Mirakle – mielen hyvinvoinnin rakennuspuut ikääntyville –hankkeessa, Suomen Mielenterveysseurassa
